Poikkeamisluvat
Poikkeamislupa voidaan myöntää alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja rakentamislaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta (RakL 57 §)
Poikkeamislupa tarvitaan, kun hanke poikkeaa esimerkiksi:
- Voimassa olevan asemakaavan tai yleiskaavan määräyksistä
- Rakennusjärjestyksen määräyksistä
- Kun rakennetaan kaavoittamattomalle ranta-alueelle
- Alueella on voimassa oleva rakentamiskielto
Poikkeamislupaa ei voida myöntää, jos hanke:
- Aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle
- Vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista
- Vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista
- Johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Luvan myöntämiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamislupa-asian ratkaisee aina kunta.
Poikkeamisluvan hakeminen
Poikkeamisluvat haetaan sähköisesti Lupapiste.fi -palvelun kautta. Myös ennakkokyselyt mieluiten Lupapisteen kautta neuvontapyyntönä (Kysy neuvoa -toiminto). Lisäohjeita Lupapisteen käyttöön löytyy Lupapisteen verkkosivuilta.
Hakemukseen on liitettävä mm. seuraavia asiakirjoja:
- rakennuspaikan hallintaoikeus
- asemapiirros
- selvitys naapurien kuulemisesta
- muut hakemuksen kannalta tarpelliset liitteet
Hakemuksessa tulee esittää:
- Perustelut poikkeamisen hakemiselle
- Poikkeamisen erityinen syy
- Mistä määräyksistä poiketaan
Mikäli Lupapisteen käyttö ei ole mahdollista, poikkeamislupaa voi hakea myös paperilomakkeella.
Vireillä olevat poikkeamisluvat
Tällä hetkellä ei ole vireillä olevia poikkeamislupia.
Kuulutukset ja lupapäätökset
Tällä hetkellä ei ole julkaistuna kuulutuksia ja lupapäätöksiä.
Ohjeita lupapisteen käyttöön
- Hankkeelle tulee kutsua kaikki kiinteistön omistajat. Sähköinen tunnistautuminen vastaa allekirjoitusta ja kaikkien omistajien tulee allekirjoittaa hakemus. Pelkkä hakijan tietojen lisääminen ei riitä.
Lupapisteen käyttö pähkinänkuoressa:
- Rekisteröidy palveluun ensimmäisen käyttökerran yhteydessä ja kirjaudu tämän jälkeen sisään sähköpostiosoitteella ja luomallasi salasanalla.
- Valitse palvelusta hankkeesi sijainti ja toimenpide. Tämän jälkeen pääset kysymään neuvoa hankkeeseesi liittyen tai tekemään lupahakemuksen.
- Kutsu hankkeen kannalta tarpeelliset osapuolet mukaan hankkeelle "osapuolet" -välilehdeltä. Tarvitset tähän hankkeen osapuolten sähköpostiosoitteet. Hankkeen osapuolet hyväksyvät sähköpostistaan kutsun ja heidät otetaan mukaan ko. hakemukseen.
- Hankkeelle liittyvät tiedot ja dokumentit täytetään vaadittavilta osin ja tarvittaessa kysytään neuvoa viranomaiselta "keskustelu" -toiminnon kautta.
- Jätä hakemus viranomaiselle käsiteltäväksi "hakemuksen jättäminen" -välilehdeltä.
Alla olevalta sivustolta löytyy ohjeistusta Lupapisteen käyttöön: