Hyppää pääsisältöön

Tänä vuonna vanhusten viikko korostaa pienten merkityksellisten hetkien tärkeyttä iäkkään arjessa

Arjen kohtaamisia vanhusten viikolla

Vanhustenviikon ja -päivän historia

Ensimmäinen valtakunnallinen vanhusten teemapäivä järjestettiin 19.9.1954. 

Vuonna 1967 vakiintui Vanhustenpäivä vietettäväksi lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Vanhustenpäivä lienee maamme vanhimpia teemapäiviä.

Tarkoitus
Vuonna 1954 todettiin Vanhustenpäivän tarkoituksena olevan saada kaikki ne, joilla on ”elossa vanhenevia omaisia, näitä silloin muistamaan ja tuomaan ilmi koko yhteiskunnan kiitollisuus sille polvelle, joka on nykypolven elämän rakentanut.”

Viikko
Vuodesta 1972 alkaen Vanhustenpäivää seuraavaa viikkoa alettiin viettää valtakunnallisena Vanhustenviikkona.

Teema
1970-luvun loppupuolella vakiintui tapa viettää Vanhustenviikkoa vuosittain vaihtuvan teeman merkeissä ja 1990-luvun alusta lähtien on painettu teemajulistetta.

Vanhustenviikon teemapäivät - Vanhustyön keskusliitto

 

Arjen kohtaamiset

Ohjelma vanhusten viikolle 5.–11.10.2026

  • Ma 5.10. klo 11–13.30 avajaistapahtuma Warkaus-salissa.

    Tapahtuma striimataan ja sitä voi seurata Varkauden kaupungin YouTube-kanavalta Varkauden kaupunki - YouTube

    • Klo 11–11.45 kahvitarjoilu aulassa (100 hengelle)
    • Klo 11.45 Kaupunginvaltuuston pj. Timo Suhonen avaa tilaisuuden 
    • Klo 11.55 Arjen kohtaamisista hyvinvointia; Pieniä tekoja, yhteyttä ja merkitystä jokaiseen päivään / Susanne Hämäläinen / Mielitekomedia 
    • Klo 12.30 Taukojumppa > Susanne Hämäläinen
    • Klo 12.40 Ikääntynyt liikenteessä / Pentti Tervo / Liikenneturva
    • Klo 12.55 Yksinäisyys ja yhteys iäkkään ihmisen elämässä / Johanna Nevala / Arttu-hanke
    • Järjestöt ovat esillä aulassa ennen ja jälkeen ohjelman

     

  • Ti 6.10. Varkauden pääkirjastolla digiopastusta Kirjasto | Varkaus

    • Klo 11–13 Digiopastus aulan vihreällä sohvalla. Ei etukäteisajanvarausta, vaan jonotetaan vuoroa. Opastamme omien laitteiden käytössä, mutta emme maksa laskuja tai tee muuta vahvan tunnistautumisen vaativaa asiointia.
    • Klo 13–14 Kirjabingo mediakeitaalla
    • Klo 12–13 kahvit

     

  • Ke 7.10. klo 13–14, Wasteryn toimitila Petäikkö. Webinaari voimaa ruuasta – monipuolinen ravitsemus ikääntyessä.
  • Ke 7.10. klo 13 Savon Kino Maxim ennakkonäytös kotimainen elokuva Kerro kaikille, ensi-ilta 9.10.2026, lipun hinta 10€

 

  • To 8.10. Museokeskus Konsti. 
    • Klo 12–14 lavistanssit. Kahvi ja pulla (omakustanteinen / Puurtilan Martat)
    • klo 18–19.30 Ennennäkemättömät Varkaus-aiheiset valokuvat Valokuvaamo Jäniksen kokoelmista / Varkauden museokeskus Konsti / museon ystävät 

       

  • Pe 9.10. klo 18 Warkaus-Sali Musiikkikonsertti Markku Uhlback / tangoprinssi esittää Mestarit lavalla -kiertueen kappaleita.

    Tapahtuma striimataan ja sitä voi seurata Varkauden kaupungin YouTube-kanavalta Varkauden kaupunki - YouTube

    • Konsertin jälkeen voi lahjoittaa Yhteisvastuukeräykseen, joka lievittää ikäihmisten hätää Suomessa ja maailman kriisialueilla.
    • Warkaus - salin kahvio on auki ennen konserttia, omakustanteinen.

       

  • Su 11.10. Juhlamessu Kangaslammin kirkossa
    • klo 12 Vanhustenviikon juhlamessu Kangaslammin kirkko.
    • Messun jälkeen lounas ja klo 14 konsertti: sopraano Laura Ojala ja kanttori Joona Kärnä.
    • Varkaudesta järjestetään linja-autokuljetus. Kyytiin on ilmoituttava viimeistään keskiviikkoon 7.10. mennessä

 

Sivun alkuun